Villa Krila

Talonrakennuspäiväkirja

Laskettu aika!

11.50 tänään talon sisä- ja ulkopuoliset täytöt sekä tontin tasaus tuli valmiiksi. Kello 12.00 saavuin yhdessä Kastellin rekan kanssa tontille. Vähän oli ongelmia kun rekka oli täysperävaunullinen, eikä olisi mahtunut kääntymään tiellä, joten rekkakuski päätti siirtää tavarat perävaunusta nuppiosaan kahdessa eri erässä. Näin päästiin kätevästi purkamaan runkotoimitusosat ym. tontille. Yhden kuormalavan jouduin naapurilta pöllimään, muuten ei alustat ois tavaroille riittänyt. Tosin kävin myöhemmin tunnustamassa rikoksen. Samoin kävin tunnustamassa toisenkin rikoksen toiselta naapurilta. Maanrakentaja joutui ottamaan naapurilta 2 kpl routastyroksia, kun ne multa loppu. Onneksi ei naapuri tykännyt huonoa, kun maanrakentaja ja naapuri tuntevat toisensa. Lupasin sille korvaukseksi muutaman metrin bitumihuopaa, jos multa jää yli.

Bitumihuopaa asensin tänä iltana pilkkopimeessä, täytyy huomenna käydä katsomassa kuinka ne asennettu. Kastellin porukka alottaa aamulla seiskalta, joten minä myös. On tää hienoa rakentaa, ei ole edes ehtinyt tänään syödä kuin aamupalan. Aikaa menee kun eka purettiin tavarat, sitten peittelin ne pressuilla ja sitten asensin ne huovat.

Kattotuolitkin oli tullut eilen illalla, toivottavasti ne on mun, kun ei siitä ole vieläkään mulle mitään ilmoitettu.

Tänään kävi sitten taas yksi rakennusporukkaehdokas katsomassa suunnitelmia, eli tarjouksia odotellaan sisätöistä.

Melkein kaikki tarvikkeet

Kattotuolit

Talon pohja valmis

marraskuu 28, 2006 Kirjoittanut | maanrakennus | Jätä kommentti

läpi meni

Kastellin pystyttäjät kävivät mittaamassa perustukset. Talon osalta hyvä. Autokatoksen yhdessä seinässä poikkeama oli 13 mm, kun saisi olla 5 mm. Mutta se ei haittaa, pöytäkirjaan laitetaan vain merkintä poikkeamasta.

Eilen tuli käytyä tontillakin, onneksi. Pitä käydä ostamassa kolme metriä lisää sadevesiputkea, sekä suojaputki sähköjohdoille ja bitumihuopaa. Maanantaina tai tiistaina pitäisi mennä asentamaan bitumihuopaa. Muuten tontilla tehdään routaeristyksiä ja täyttökin alkaa pikku hiljaa valmistumaan.

marraskuu 26, 2006 Kirjoittanut | maanrakennus | Jätä kommentti

Perustuskatselmus

Aamulla vastaava ja kunnan rakennustarkastaja kävivät tekemässä perustuskatselmuksen eli kävivät katsomassa, että perustukset on oikealla paikalla ja oikeassa korossa. Huomautuksena yksi pilari oli hieman horjuvaa sorttia,  ihan kuin rakennuttaja eilen pikkujouluissa:)

No se korjattiin ja tuettiin tiukemmin… siis se pilari.

Lisäksi on puhelinkonsultoitu kvv-asioissa, että mihin ne sadevesikaivot laitetaan. Aamusta pitäisi mennä Hymiksen kanssa tontilla käymään tarkistuskierroksella kuinka täytöt on edistynyt ja viedä sokkelin päälle tulema bitumihuopa, jonka pitäisi estää radonin muodostumista.

Kiitos Millu kommenteista, olit eka. Jääkööt bisnekset, jääkööt liike-elämä ja eiku teikäläinen taloa rakentamaan!!!!

marraskuu 24, 2006 Kirjoittanut | maanrakennus, suunnittelu | Jätä kommentti

Taas pitkä päivä takana ja uus edessä

Kaikki eilen mainitsemani asiat tuli tehtyä. Kastellin pystyttäjäkin sattui tulemaan tontille kun olin siellä siirtelemässä kuormalavoja. Sanoi, että hyvältä näyttää ja ensi keskiviikkona alottavat. Sano, että ei tarvitse stressata, jos ei kaikki ole kunnossa, että ei ole päivän päälle.

Huomenna on perustuskatselmus ja sijaintikatselmus. Itse menen paikalle, jos pääsen. Perustusurakoitsija slammaa huomenna anturan. Aamulla tilaamani tavarat tuli iltapäivällä, vaikka tilasin huomiseksi. Loistavaa jälleen kerran. Kävin muutama viikko sitten rakentajakoulussa, jossa yksi rakennuttaja kertoi, että yksi tärkeimmistä asioista rakennusprojektissa on hyvän ja luotettavan suhteen luominen paikalliseen rautakauppaan. Näyttää näin olevan, vaikka ei välttämättä halvin olisikaan, niin toimitusvarmuus ja palvelu on hyvää. Esimerkkinä pyysin eräästä isosta rautakaupasta harkko- ja muurauslaastitarjouksen. Harkkojen määrä oli ok, mutta laasteja oli tarjouksessa 3 x 25 kg:n säkkiä eli yhteensä 75 kg! Oikea määrä mitä tilasin oli 6 000 kg. Noin pienen eron ollessa kyseessä toivon sen olleen vain näppäilyvirhe. Toi 6 000 kg muuten meni lähes kaikki.

Ja lopuksi hieman taidetta…

Terassin pilari

marraskuu 21, 2006 Kirjoittanut | maanrakennus | 1 kommentti

Yllätys

Eilen tontilla käydessäni perustukset olivat lähestulkoon valmiit; 4 varvia muurattu vaikka maanantaina piti alkaa. Tänään ei sitten ollut jäljellä oikeastaan kuin varaston muuraus.

Huomenna tilataan keskiviikoksi sadevesiviemäröinti ja routasuojaukset. Torstaina alkaa sitten sisäpuolinen täyttö. Täyttöä tulee metri, johon käytetään sepeliä noin 5 kasettia. Niin ja sitten vielä täytyy laittaa bitumikermi sokkeliin ja tehdä slammaus. Lisäksi viemäriputkea ja käyttövesiputkea täytyy jatkaa, jotta ei jää täytön alle.

Meinas unohtuu, että huomenna on urakoitsijaehdokkaan tapaaminen, naapuri tulee esittelemään hankkeensa lupaa varten ja kuormalavat täytyy hakea Espoosta pakettiautolla. Olikohan tossa jo kaikki. Ja tältä “talo” näytti tänään:

Sokkeli melkein muurattu

marraskuu 20, 2006 Kirjoittanut | maanrakennus | Jätä kommentti

Peruskiven muurausta

Keskiviikkona 15.11.2006 kello 09.30 pidettiin tontilla aloituskokous, jossa läsnä rakennuttajat, rakennustarkastaja ja vastaava mestari. Muutama huomautus, mutta läpi meni. Samalla pidettiin pohjakatselmus.

 Tontilla on saanut käydä päivittäin. Pohja on tehty, salaojat laitettu sekä vesi ja paskavesi liitetty kunnallistekniikkaan. Torstaina tilattiin 12,5 kuutiota betonia Rudukselta. Tarkkaan laskettu perustusurakoitsijalta, joku sata kiloa jäi jäljelle. Betonilla siis valettiin antura, johon kävin kiireellä lisäämässä peruskiven. Peruskivi oli alumiinipurkki, johon laitoin kuvan perheestämme ja lasten maalatut jalanjäljet sekä torstain hesarin pääkirjoituksen. Osa harkoistakin oli toimitettu jo keskiviikkona, vaikka oli tilattu vasta perjantaiksi. Jälleen loistavaa toimintaa paikalliselta rautakauppiaalta, KIITOS!

Sokkeli koostuu 4 varvista 200:sta harkosta ja viides kerros tulee 150:stä. Lisäksi kantavien väliseinien alle laitetaan vielä 125:sta Lakan harkkoa. Perjantaina lupasivat vetää linjalangat ja maanantaina aloittavat muurauksen. Torstaiaamuna kello 8.05 on kuulemma sokkeli valmis.

 Eilen perjantaina tuli Kastellilta tieto, että tiistaina 28.11. tulee talopaketti tontille. Vielä riittää hommaa ennen sitä. Sadevesiviemäröinti täytyy tehdä ja sisäpuolinen täyttö (myös ulkopuolinen ja routaeristykset. Maanantaina varmaankin soitetaan rautakauppaan ja pistetään tilaus vetämään. Kastellilta tuli myös ohjeet miten varata tilaa tarvikkeille tontilta. Talon edessä tulee olemaan vähän tiukkaa. Täytyy selvitellä pystyykö osan tarvikkeista nostamaan talon taakse.

Niin ja onhan ensi viikolla vielä pidettävä perustuskatselmus ja sijaintikatselmus. Onneksi vastaava lupasi tilata kunnan virkamiehet paikalle, niin on itseltä yksi homma pois.

Tällä hetkellä on hirveä hinku päästä tontille tekemään hommia. Maanantaina tulee yksi urakoitsijaehdokas käymään tontilla, niin ajattelin samalla hieman auttaa perustusurakoitsijaa. Jos se antaisi luvan muurata muutama harkko, niin voi sitten myöhemmin muistella, että onpahan tullut sokkelia muurattua:)

marraskuu 18, 2006 Kirjoittanut | maanrakennus | Jätä kommentti

Maanrakennusta…

Vastaava mestari?

“Vastaava mestari” tarkastaa kuinka pintamaa on poistettu. Hyvältä näyttää.

marraskuu 15, 2006 Kirjoittanut | maanrakennus | Jätä kommentti

   

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.